Sivut

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Nyt se kauan odotettu loma on sitte alkanu! Ollaan jo lähetty minun porukoille, ja huomenna olis tarkotus aikasten aamulla lähteä ajeleen kohti keski-Suomea :)
Kyllä on hyvä fiilis, ko on saanu kuitenki koko ajan töitä painaa tukka putkella. Nyt aion kyllä ottaa kolmen viikon lomasta kaiken irti, ja rentoutua!

(kuva googlesta)

Yritän päivittää tätä blogia myöskin loman aikana. Saatte sitten ihailla Sisilian lomakuvia, kun sieltä palataan ;)

***
Nyt on kerranki sellanen lomafiilis. Monesti sitä oottaa lommaa kauheasti, mutta sittenko sitä pääseki lomailemaan, niin tulee tavallaan pettymys; ai tätäkö se onki? Toki se tekee eri fiiliksen, ko lähtee johonki reissuun, niin siitä lomasta tulee tavallaan konkreettisempi juttu, mutta jos sitä on vaan kotona, sitä helposti pettyy, jos ei tunnukkaan niin lomalta.

Ite tykkään kyllä, että lomalle on jotaki suunnitelmia. Ei mitenkään kauhean paljon, ettei väsy, mutta jotaki edes. Ja mikä parempaa ko matkustaminen!

Nyt aion ehkä myös syödä pikkuisen vapaammin; herkkuja, jos tekee mieli, sekä paljon pastaa (Koska Sisilia, haha). Kuitenkaan en täysin heittäydy riehakkaaksi, koska silloin en enää nauti syömisestä. Tänään olen syönyt muutaman kakkupalan, ja kyllä tekee pahaa jo nyt. Eli omaa kehoa kuunnellen mennään :)

Liikunnan yritän taas palauttaa arkeen. Se on jäänyt aika vähäiseksi töiden takia. Joskus tulee myös niitä kausia, kun ei jaksa liikunta kiinnostaa yhtään, mutta nyt alkaa jo innostus siihen palaamaan. Lomalla tiedossa myös treeniä!

Mutta nyt lähden nauttimaan ihanasta seurasta!
Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Vääryyttä

Tiedättekö, mikä minusta on väärin?
Se, että esim. formulakuskit ja monet muun lajin urheilijat saa aivan valtavaa palkkaa.
Just hellu sano, että esim. Räikkönen tienaa vuodessa niin paljon, että ihan tavis ihmisen pitäis käydä n. 400 vuotta töissä, että sais saman  verran rahhaa :O JÄRKYTTÄVÄÄ!

Ite hoitoalan työntekijänä voin sanoa, että ennemmin terveysalan työntekijät ansaitsis saada sen verran rahaa, ko urheilijat!
Esimerkkinä ambulanssissa työskentelevät; ne pelastaa ihmishenkiä, ja auttaa tosi pahasti loukkaantuneita. Mitä formulakuskit tekee? Ajaa rataa ympäri formula-autolla.








(kuva googlesta)





Myönnän kyllä, etten ikimaailmassa luultavasti osais ajaa niin nopeasti sitä rataa sellasella autolla, ja tottahan ne työtä tekkee siinä ko harjottelevat.

Mutta minusta son silti väärin, että ihmisillä jotka pelastaa toisten ihmisten henkiä on miljoona kertaa huonompi palkka ko niilä miehilä jokka ajaa sitä rataa!

Sitä paitsi, jos kaikki urheilijat lopettais urheilun, eikä esim. tv:ssä näytettäis sitä enää, tuskin kukaan siihen kuolis.
Mutta jos hoitoalan ihmiset päättäiski, että tämä oli tässä, niin mitäs sitte? Oltais kyllä aikamoisessa pulassa.


Kivat niille jotka hyvin tienaa, mutta kyllä kannattais esim. sponsoreiden ajatella mihin sitä rahaa antaa, ja kuinka paljon! Sponssaisivat mieluumin vaikka sairaaloita, prkl...


Nojoo, tämä nyt ei kyllä oikeastaan liittynyt mitenkään mihinkään, haha! Mutta oli pakko vaan saada nämä ajatukset kirjotettua :P

My thoughts...

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Herkullinen suklaamousse

Moikka!

Ajattelin jakaa teille mitä herkullisimman sekä terveellisen suklaamoussen! Tein tätä töihin evääksi, ja yön yli jääkaapissa oltuaan oli aivan äärimmäisen hyvää! Tällä kyllä pitäis lähteä makeannälkä!








Moussen päällä murskattuja cashewpähkinöitä sekä raakakaakaonibsejä.

Ohje:

1 avokado
n. 4 taatelia (tuoretta)
½ banaani (pieni banaani)
n. 1 tl maca-jauhetta
1 rkl carob-jauhetta
2 rkl raakakaakojauhetta
½-1dl vettä

Sekoita kaikki yhteen tehosekoittimessa/sauvasekoittimella (tai millä nyt ikinä saakin kaikki muussiksi, ja hyvin sekaisin).
Veden voi myös jättää pois, mutta silloin mousse on vaikeampi sekoittaa, ja siitä tulee paljon paksumpaa.

Tosiaan, tästä tulee ihan super makeaa, joten taateleiden määrää kannattaa myös vähentää.
Myös carob- ja maca-jauheen voi jättää pois, mutta niiden ostamista ja käyttämistä kannattaa kuitenkin harkita, sillä ovat erittäin hyvä lisä tähän(kin).

Ite ajattelin kokeilla tätä moussea myös raakakakkuun jossain vaiheessa. :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! <3

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Dancing in the rain

Vettä tulee kaatamalla, taivas on varmaan revennyt.. Jonkun mielestä älyttömän p**ka sää. Mutta minusta tuo on ihanaa! <3

Olettako hoksannu, kuinka rentouttavaa se on kun ulkona tulee niin paljon vettä, että sen kuulee selvästi sisälle asti?
Itelle tuosta äänestä tulee mieleen lapsuuden retket, kun matkusteltiin siskojen ja isän kanssa aivan pohjois-Suomessa ja Norjassa, ja nukuttiin asuntovaunussa. Välillä sato vettä, ja oli mukavaa kuunnella sitä sateen ropinaa asuntovaunun kattoa vasten. Lopulta siihen sateenropinaan nukahti. :)

Käytiin äsken saunassa, ja hellu hoksas, että vettä tullee aivan mahoton. Mie säntäsinki heti saunasta päästyäni pihalle pelkästään seisomaan vesisateeseen, ja tunsin onnellisuuden. <3 Välillä teki vaan seistä paikallaan, ja välillä meinattiin alkaa naapureiden hämmästelyksi vetämään sadetanssia. Ihan kun ne naapurit ei olis muutenki ihmetelly, kun seistään kaatosateessa ulkona pelkät saunatakit päällä, haha!

Nyt istunkin olkkarin lattialla yöpaituli ja villasukat jalassa, ja odotan että päästään syömään tajuttoman hyvää gluteenitonta sieni-sipulipiirasta, oi nam!


Näin sadepäivän kunniaksi haluankin jakaa teille tämän oivallisen, gluteenittoman sienipiiraan ohjeen!

Pohja:

200 g rasvaa
n. 1½ dl jyttejauhoja (tai muita gluteenittomia jauhoja)
½ tl suolaa
n. 1tl paprikajauhetta
4 rkl vettä

Täyte:
160 g sieniä (ite käytettiin tölkkisieniä)
1 sipuli
3/4 paprikaa
1 prk (250g) ranskankermaa
2 kananmunaa
suolaa, mustapippuria, chilijauhetta
½ dl vettä


Tee pohjan taikina, ja taputtele voideltun vuoan pohjalle.
Laita pohjalle sienet, sipuli ja paprika.
Sekoita yhteen ranskankerma, kananmunat, mausteet ja vesi, ja lisää täytteiden päälle.
Halutessasi voit laittaa päälle lopuksi vielä juustoa.

---
Pohjastahan tuli Erittäin mureneva, mutta ite tykkään just tuollasesta pohjasta :) Uskoisin, että murenevuus riippuu jauhoista, mitä pohjaan käyttää.
Tavallisen versionhan tästä tietysti saa, kun lisää vehnä- tai ruisjauhoja pohjaan :)

Nyt lähdenkin syömään iltapalaksi tätä ihanaista piirasta!
Mukavaa sunnuntai iltaa, ja alkavaa viikkoa kaikille! <3
Muistakaa oppia tanssimaan sateessa ;)

Tehtiin myös gluteenitonta porkkanakakkua. :)
Päälle laitettiin kookoskermaa, makeutettuna agavesiirapilla.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Vinkkejä aamupalaan?

Heippa! :)

Tiedättekö, kun tulee syötyä lähes joka aamu samanlainen aamupala? Ruis-/kauraleipää yleensä rasvalla/avokadolla, kalkkuna-/broilerileikkeleellä ja kurkulla/salaatilla/tomaatilla, kahvia kermalla, joku hedelmä, mysliä...
Itellä on nuo pyöriny nyt varmaan jo kuukauden ajan, ja nyt alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttää, vaikka hyviä ovatkin.


Olisko kellään antaa vinkkejä aamupalaan? Mielellään myös nopeita juttuja, mitä voi työaamuna tehdä, kun täytyy 7:ksi mennä töihin.

Tietysti auttais ko jaksais edellisenä iltana tehä jo aamupalan valmiiksi.. Täytyy varmaan alkaa harjottelemaan sitä.. Aamulla sitä on aina niin pökerryksissä, ettei jaksa edes ajatella mitään leipiä vaikeampaa haha.
 
Tänä aamuna sain onnekseni syödä vähän erilaisen aamupalan, nimittäin tuorepuuroa!
Jos ette ole koskaan tehneet, niin nyt viimeistään kannattaa!

Aamuiseen tuorepuuroon tuli:

(1dl)       yön yli liotettuja cashewpähkinöitä
(1)          banaania
(1dl)       kaurahiutaleita
(0,5dl)    riisimaitoa
(1)          raaka kananmuna
(n. 1-2tl) kanelia

Sekoita kaikki ainekset blenderissä/tehosekoittimessa.

Määrät laitoin sulkuihin, sillä itsellä on tapana laittaa kaikkea vähän summanmutikassa tehosekoittimeen, ja maistella, että mitä tarvitaan lisää. :)

Valitettavasti en muistanut/tajunnut ottaa edes kuvaa siitä tuorepuurosta! Mutta se oli siis sellasta vaaleaa mössöä :P Ei kuulosta herkulliselta, mutta maistuu sitäki paremmalta ;)
Ja korestelemallahan siitä saa kauniinkin annoksen :)
Ens kerralla vois laittaa vaikka tuoreita mansikoita siihen, tulis varmaan aika mielettömän hyvää.

Tämä ei kyllä kuulu arkeen mulla... Hyvältä kyllä näyttää, sitä en kiellä :D
(kuva googlesta)
 

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Vielä töiltä jaksaa..

Hellurei!
Hetki on taas viime postauksesta vierähtäny. On ollu aika kiirus töiden kanssa, pitkiä putkia on nyt kolmen viikon ajan, eli en kauhealla tahdilla jaksa kirjoitella.

Tännepä ei kuulu mitään erikoista. Töitä, töitä ja töitä, niin paljon ko jaksaa tehdä.
Onneks ollaan ihan suht hyvin jaksettu liikkuakki, vaikka väsyttääki.:)

Käytiin eilen juoksemassa urheilukentällä, ja oikeasti, Ensimmäistä kertaa Ikinä juoksin (siis hölkkäsin) 2 kilsaa! :D Aika hemmetin hyvä fiilis tuli kyllä siitä!
Pari päivää sitte käytiin samaten juoksemassa, ja sillonki meni se 1400 metriä.
Pakko se vaan on uskoa, että kyllä se kunto sieltä pikkuhiljaa paranee ;)

Tulee kyllä oikeasti aina ihan mieletön fiilis siitä, ko jossain asiassa, niin liikunnassa ku muussaki elämässä, ylittää ittensä! Liikunnassa se juttu vielä jotenki aina korostuu, siksi kai sitä tekeeki ;)

***
Ollaan nyt koitettu ahkerasti ettiä töitä vähän eri puolilta Suomea. Ite olen ettiny vaan ekokaupoista ja luontaistuoteputiikeista, ja tällä hetkellä ootanki tietoa Jämsästä. Hellu on ettiny kans kokin töitä ympäri Suomea. Vielä vaan ei ole kummallekkaan tärpänny.

Välillä sitä meinaa vaan tulla hulluksi tuon työn etsimisen kans ko joka paikasta sanotaan ei, ja sitte on pääki jo niin täynnä työhommia että huh!
Ja sitte ko välillä sitä miettii, että eikö solis ihan hyvä vaikka se vuosi olla vielä Kittilässä, ja toisaalta sitä haluais muuttaa vaikka Helsinkiin..
Noh, asioilla on tapana järjestyä, niin varmasti tälläkin kertaa :)

Mutta mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! <3

Ps. Söin sikahyviä kaalikääryleitä! Harmi kun en hoksannut kuvata :P

Tänään käytiin taas kävelemässä rinne ylös ja tultiin portaat (n.750 askelmaa) alas :)

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Lepopäivän kuulumisia

Moikka! :)

Täällä sitä ollaan keski-Suomessa jälleen! :) Aina yhtä mukavaa käydä täällä! :) Eilen oli tosiaan matkustuspäivä. Aina se 12 tuntia siinä menee väkisinki taukojen kanssa. Ja koska toissapäivänä olin vielä töissä ilta yheksään, niin nyt kyllä väsyttää. Onneks ei tartte kauheasti tehä mitään tänään. :P

Täällä on Lämmin! Yöllä oli vähän vaikeaa nukkua ko oli niin kuuma, ja ko kotona tottunu nukkuun paljon viileämmässä. (Saa nähä miten tämä tytön käy siellä Sisiliassa ens kuussa haha.) Noh, kyllä se uni sitte lopulta tuli vaikka vähän pyörimistä aluksi oliki.

***
Sain eilen idean. (Parhaat ideat syntyy pienessä tai vähän suuremmassa väsymyksessä, haha) Jospa hakisin Rovaniemelle töihin Lifeen.. Vähän kyllä epäilen että pääseekö sinne mutta aina kannattaa yrittää ;) Se olis varmaan sellanen työpaikka missä tykkäisin olla. Kaikkien luontaistuotejuttujen keskellä :D
Nii, tosiaan. Olisin päässy Rovaniemelle myös fysioterapiakouluun mutta koska en haluis tulevaisuudessa työskennellä terveyskeskuksissa tai palvelutaloissa ym. niin ei ole järkeä mennä koko kouluun koska sitte olis varmasti aika vaikea työllistyä. Vähän mietin, miksi ees hain sinne. Ja Kuopioonhan mie hain sitä ravitsemustiedettä, mutta sinne en päässy.. Haen ens vuonna uudestaan :)
tai nyt syksyllä jos on mahdollista.. Ja meinasin jos olis vuen käyny sitä hierojakoulua, mutta koska siihen ei ole semmosta kutsumusta niin en taida siihen lähteä..
Eli tosiaan, töitä se olis ainaki puoli vuotta tehtävä nyt :) Ei siinä, voi olla ihan kivaki :)

Mutta tänään aion vaan levätä! Huomenna sitten juhlitaan!

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3
Ps. Pahoittelut kuvattomasta postauksesta, kirjottelen kännykällä niin en saa kuvia nyt tähän.. :/