Sivut

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Motivaatiopula

Sunnuntaiaamu eikä mitään tekemistä.

Jostain syystä on nyt monta päivää ollu vähän kaikkea tekemistä kohtaan kaamea motivaatiopula. Mikään ei jaksa kiinnostaa eikä jaksakkaan oikein tehdä mitään.
Tai no, onhan tuossa nyt käyty esim. eilen siskon kanssa Tampereella pyörimässä. Ja pikkuhiljaa olen alkanut tekemään joulukortteja (uskokaa tai älkää...). Myös sisustusjutut kiinnostaa. Mutta tuntuu, että sekä syömiseen että treeneihin on mennyt into. Treeni-innon hälvenemisen takana on kyllä se, että parina kertana on meinannu pyörtyminen olla lähellä, kun on ollu niin kova treeni. Täytyy varmaan opetella himmaamaan tahtia.
Huomenna olis pt tapaaminen, täytyy siellä puida asiaa läpi, että missä vika.

Olen huomannu, että kaikista kamalin ja vetämättömin olo on silloin kun ei jaksa keskittyä siihen, mitä suuhunsa laittaa. Viimeinen, sanotaanko kuukausi, on mennyt niin, ettei ole paljoa kiinnostanut katsoa, mitä sinne suuhunsa on laittanut. Paljon on tullu syötyä herkkuja; milloin sipsejä, milloin pullaa ja milloin kakkuja. Tottapuhuen ajatuskin nyt noista tekee pahaa.
Vähän tuntuu että taidan olla pienessä sokerikoukussa.
Ja vaikka järki sanoo, että nyt täytyy lopettaa se herkkujen syöminen, käsi käy silti usein siellä kakkulautasella.
 Ja tästähän tulee tietysti sellainen kierre, että kun on ikävä olla niin sitä syö enemmän vaan niitä sokeriherkkuja, ja sitten on taas entistä inhottavampi olo.

Enkä nyt tarkoita, että pitäisi kokonaan kieltäytyä. Mutta kohtuus olis hyvä olla aina mukana. Nyt sitä vaan ei ole.
Ja tiedän, että kun alan taas syömään ns. normaalisti niin saan kropan taas toimimaan paremmin sekä virtaa tulee taas lisää! :)

Tässä nyt hetken pienessä päässäni tätä ruokailuasiaa pyöriteltyäni, ymmärsin JÄLLEEN , että niin moni asia riippuu siitä, mitä suuhunsa laittaa. Joten eiköhän se tästä. Tahdon voimalla niistä herkuista irti.
 Nyt lähden jälleen valmistautumaan töihin. Enää 5 viikkoa ja sitten pari viikkoa lomaa! <3

Ps. Toinen blogini, Joulua Sydämellä on jälleen alkanut päivittyä! Tervetuloa kurkkaamaan sinnekin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi! <3