Sivut

maanantai 12. helmikuuta 2018

Tarinan päätös

Olen nyt ollut pari viikkoa lomalla ja yksi viikko on vielä edessä.
Sen yhden viikon aion vielä viettää osittain Lapissa ja osittain keski-Suomessa.
Sitten koittaa taas arki.

Lomalla olen kerennyt miettimään paljon asioita. Olen miettinyt kuka olen ja mitä oikeastaan haluan elämältä? Mistä pidän ja mistä vain luulen pitäväni?

Tällä hetkellä mulla ahdistaa hieman. Samalla surettaa ja on haikea olo.
Aion lopettaa tämän blogin kirjoittamisen.

Koko sen ajan, kun tätä olen kirjoittanut, on kirjoittaminen ollut aina hieman väkisin vääntämistä. Myönnän sen nyt itselleni. Kyllä välillä olen ihan tykännytkin, mutta enimmäkseen kirjoittaminen on ahdistanut, ja olen halunnut olla joku muu.
Joku, joka osaa kirjoittaa ja joku, joka jaksaa panostaa blogiin ja saa siitä kenties jopa ammatin itselleen.
Joku, jolla on elämässä kaikki hyvin.
Olen myös ehkä jotenkin halunnut unohtaa oman yksinäisyyteni. Toivonut, että blogin avulla saisin olla ihmisten kanssa kanssakäymisessä ja yhteydessä.

Eihän se näin ole mennyt. 
Eihän elämässä monikaan asia menen niinkuin haluaisi, tai luulisi asioiden menevän.
Elämä on yllätyksiä täynnä.

Pikkuhiljaa ymmärrän sen, että itselleen on oltava rehellinen. Jos itseään huijaa, se kostautuu ennemmin tai myöhemmin.
Vieläkään en pysty itselleni täysin rehellinen olemaan. Mutta pikkuhiljaa.
Tämän kirjoitusasian myöntäminen on yksi niistä asioista, joissa olen nyt täysin rehellinen.

Tykkään kyllä kirjoittaa, mutta tällä hetkellä se tuottaa enemmän ahdistusta kuin mielihyvää.

Kiitän kaikkia, jotka blogia ovat lukeneet <3 

Ehkä palaan, ehkä en. Elämä osaa yllättää :)

Ps. Annan blogin nyt olla jonkin aikaa vielä näkyvillä, mutta luultavasti tulen sen poistamaan jossain vaiheessa.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Levon tärkeys

Nyt kun on ollut pakko pysähtyä ja miettiä elämää, on samalla tullut myös levättyä eri tavalla kuin aikaisemmin. Olen ollut viime aikoina todella väsynyt.  Olen useana iltana ollut nukkumassa jo klo 21 aikaan ja aamulla voin nukkua 8 asti helposti. 

Aamuisin olisin valmis tunnin kuluttua heräämisestä menemään uudelleen yöunille. En tiedä, onko unentarpeeni tällä hetkellä todella noin suuri vai eikö uneni ole tarpeeksi hyvälaatuista. 

Tiedän, että kun päässä käydään läpi isoja juttuja, ei silloin voi riittää virtaa normaaliin tapaan muihin aktiviteetteihin ja silloin tarvitaan paljon lepoa. 
Tätä on kuitenkin vaikea sisäistää ja oikeasti ymmärtää. Haluaisin jaksaa esim. suunnitella juttuja niinkuin aiemmin jaksoin, mutta tuntuu että jo pelkkä ajattelu väsyttää. 
Täytyy vain yrittää olla itselle armollinen. 
Vajaan kuukauden päästä pääsen 2 ja puolen viikon lomalle. Lähden Lappiin äidin luokse lepäämään ja viettämään aikaa myös siskojen kanssa. Loma tulee todellakin tarpeeseen. <3 

lauantai 6. tammikuuta 2018

Kun ahdistuneisuus otti otteeseensa

Mä kirjoitan nyt hyvin henkilökohtaisen postauksen ja en oo varma uskallanko tätä julkaista. Ehkä kuitenkin. 

Mua on nyt muutaman viikon vaivannut tosi outo olo ja ahdistuneisuus. Oon pari kertaa saanut myös paniikkikohtauksen ja kerran lähtenyt sen takia käymään myös päivystyksessä. Se ahdistuneisuuden ja pelon tunne on välillä niin hirveää, että toivoisin pystyväni nukkumaan loppuelämän ettei tarvitsisi kärsiä.. 
Tietysti olen asian kanssa ollut sekä työterveyshoitajalla että -lääkärillä. Oon myös ahdistuksen/paniikkikohtauksen takia joutunut olemaan töistä pois. 

Mulla on kyllä vuosia tullut välillä tällasia outoja, unenomaisia olotiloja, mutta ne on yleensä kestäneet parista päivästä viikkoon ja menneet sitten ohi. Tällä kertaa tää ei olekkaan mennyt niin vain ohi.. 

Mä en tällä hetkellä oikein itsekään tiedä mitä tämä on. Multa on otettu labrakokeita, ekg sekä kilpirauhasen ultra. Mistään ei löytynyt mitään, ainoastaan labroissa oli leukkariarvot hitusen yläkantissa ja niiden takia meenkin kuun lopussa taas testeihin. 
Työterveyshoitaja määräsi mut psykologin puheille. 
Ottaen huomioon mun ns. aiemman elämän (josta en ole tänne avautunut), on enemmän kuin hyvin mahdollista että tää kaikki johtuu niistä.
Tää on ollut mulle nyt sellainen pakollinen pysähtyminen. Olen joutunu miettimään elämää nyt vähän tarkemmin. Joutunut miettimään, mitä oikeastaan elämältä haluan. 

Olen tajunnut, että en voi jatkaa samalla tyylillä. Jossain vaiheessa luultavasti muuten romahtaisin ihan kokonaan.

Onko kenelläkään kokemusta ahdistuneisuudesta/ahdistuneisuushäiriöstä? Millaista apua olette siihen saaneet? 

Mähän en tällä hetkellä toivo mitään muuta kuin että mun olo normalisoituis. 
Kuitenkin vaikka välillä tuntuu, että kuolen tähän olooni, niin olen yrittänyt pysyä positiivisena ja ajatella että tähän oloon on syynsä, ja varmasti se syy selviää. :)